Punakettu

Punakettu

Canvas 80 x 60 cm

Yksityisissä kokoelmissa

Katsojaansa tiukasti tuijottava punakettu oli vuoden 2019 ensimmäinen tauluni. Hieman aiemmin olin saanut katsella olohuoneen ikkunasta, kuinka komea, kaunisturkkinen kettu samoili pihallamme. Niinpä tätä taulua oli erityisen hauska maalata, kun elävän ketun näkeminen oli tuoreessa muistissa. Repolaisen turkki haastoi minut niin, että maalailin sitä viikon ajan, aloittaen alusta monia kertoja. Lopulta tästä muotoutui kuitenkin yksi lempilapsistani ja olen iloinen, että taulu sai kodin ystäviemme kodista.